hietanenkaija

Maailmanpolitiikan lehti on kääntynyt

En tiedä kääntyikö se lehti jo Brexitin seurauksena, vai oliko sekin seurausta siitä, mitä maailmassa ylimalkaan on tapahtunut jo kauemman aikaa. Talous sakkaa, siirtolaiset marssivat ympäri maailmaa paremman elannon toivossa, on pakolaisia, työttömyyttä,  ja vaikea suunnitella elämäänsä .  Jaettava raha menee yhä harvempien taskuun.  Ei ole ihme, jos ihmiset vihdoin havahtuvat siihen, että ei asiat olekaan hyvin, ja että sitä voidaan vaatia. Demokratiassa on vaalit joissa valtaapitävät voidaan vaihtaa, jos asiat ei parane. Tätä valtaa käytettiin Usa:ssa, ja Amerikka äänesti Trumpin puolesta, tämän naismielipiteistä huolimatta.  -Britannia taas lähtee kansanäänestyksen myötä Euroopan Unionista, mikä oli shokki EU:lle, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä ihmiset ajattelevat. (Tai ehkä, että he ylipäätään ajattelevat)

Kaikki Euroopassa eivät ole kuitenkaan samaa mieltä. Junckerin mielestä Trumpia "pitää opettaa", kun hän ei osaa käyttäytyä, ja kun Trumpin mielestä Belgia on pieni maa. Good luck with that. Jotkut Euroopan Unionista ovat jo huomanneet, että ihmisiä ei ole kuunneltu tarpeeksi EU:ssa, ja lupaavat parantaa tapansa. Myös Clinton myönsi, että ihmisiä ei ole kuunneltu, koska vaalitappio tuli myös hänelle yllätyksenä.  On aika varmaa, että paluuta menneisyyteen ei kuitenkaan ole, eivätkä ihmiset luota enää poliitikkoihin.  Populistit tulevat voittamaan vaaleja tulevassa ajassa, ja Merkelin valinta seuraavalle liittokanslerikaudelle on hyvin epätodennäköistä.  Trumpin ja Merkelin välit eivät ole hyvät, kun taas Hillary oli Merkelin ylin ystävä. -Tällä viikolla julkaistun mielipidetiedustelun mukaan ruotsidemokraatit on lisänneet kannatustaan huomattavasti, ja menee kohta ohi Maltilllisista(M), eikä Sosiaalidemokraatteihinkaan ole enää paljon matkaa. On siis mahdollista, että Jimmy Åkessonista tulee pääministeri seuraavissa vaaleissa, -vaikka häntä muissa puolueissa ja mediassa vihataankin katkerasti, ehkä pelätäänkin. Kuka olisi odottanut tällaisia tapahtumia? Paitsi kansa, jonka mielipiteitä ei ole kuunneltu.  Joiden tunteille ja järjettömille ajatuksille media ja suuri osa poliitikoista ovat vain nauraneet.

Vaalit ensi vuonna tulevat olemaan tärkeät: Ranskan presidentinvaalit ja Saksan liittokanslerinvaalit.  Uusi maailmanjärjestys tulossa?  Sitä odotellessa :).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ruotsidemokraatit ovat edelleen täydellisessä paitsiossa kaikkien muiden puolueiden kumppanuutta ajatellen. Muodostaakseen hallituksen sen pitäisi siis saada yli 50% äänistä. Uskotko sellaiseen?

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Näyttää selvältä että vuodesta 2017 on tulossa populistien vuosi. Se ei ole kuitenkaan populistien ansiota vaan elitistien syytä.

Eliitin on viimeinen aika ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin, sillä muuten ei hyvä heilu.

Tuskin kuitenkaan ryhtyvät, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden 2017 lopulla Euroopassa ovat palikat aivan eri asennossa kuin nyt.

Ranskan pääministerin sanoin:

"
He said the Brexit vote and Donald Trump's election victory showed how important it was to listen to angry citizens, and that politicians scared of making decisions were opening the door to populists and demagogues.
"

(http://www.reuters.com/article/us-germany-france-i...)

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi
Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Juha, kaikki on mahdollista. Ehkä todennäköisempää kuitenkin on, että muut puolueet alkavat ottaa enemmän huomioon ruotsidemokraattien ajamat asiat (ja kannattajat!) ja sisällyttää nämä asiat omiin puolueohjelmiinsa. Se olisi demokraattistn perussääntöjen mukaista ja ajaisi lähes saman asian , samalla yhteiskuntarauha säilyisi. Muuten se olisi kyllä vaarassa. -Tanskassa tehtiin näin. Mutta Kansanpuolue DF on siellä edelleen toisena.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Yhdyvalloissa presidentiksi valittiin miljardööri joka on kiertänyt veroja vuosikymmeniä.. Populistien mielestä se on hienoa.

Vesa Paatero

No, käsittääkseni veroasioista ei kuitenkaan ole löytynyt laittomuuksia ja onhan Trump lupautunut toimimaan presidenttinä ilman palkkaa. (Toivottavasti se ei ollut löysiä kampanjapuheita vaan sitoumus jossa pysytään.)

Toimituksen poiminnat