hietanenkaija

Hyvän hoidon tulevaisuus

Vanhusten huono hoito, etenkin yksityisten palveluntarjoajien,  on viime aikoina tullut hyvin ansaitun kritiikin kohteeksi.  Vanhukset tarvitsevat  parempaa hoitoa jos maatamme haluamme kutsua enää hyvinvointiyhteiskunnaksi.    Hyvään hoitoon tarvitaan montaa keinoa: Hoitajamitoitus täytyy nostaa sopivaksi, ja siitä on jo kaikki, kokoomusta lukuunottamatta, yksimielisiä, että se olisi 0,7, jaettuna hoidontarpeen mukaan.  Hoitajien tarkoitus on ennenkaikkea hoitaa asukkaita ja huolehtia heidän hyvinvoinnista ja jakaa lääkkeet, eikä toimia vaatehuollossa tai siivoojana. Yksityisten hoitolaitosten voitontavoittelu on syytä laittaa kuriin ja varmistaa että vanhuksistamme pidetään huolta.

Hoitajien kannalta työn houkuttelevuuteen ja mielekkyyteen vaikuttaa tietysti se, että työ on hyvin järjestetty,  hoitajia on tarpeeksi, laitteita (esim nostolaitteita) on tarpeeksi, on mahdollisuus valita vuorojen välillä (esim pienten lasten äideillä iltavuorot ei oikein mahdollisia, taas opiskelijoilla ne voivat olla toivottuja, samoin kuin yöt). Palkka on tietysti tärkeä tekijä, ja sen lisäksi että osapäivätyömahdollisuus on todella harvinaista Suomessa, toisin kuin muissa pohjoismaissa - palkka on huomattavasti pienempi täällä Suomessa kuin muissa pohjoismaissa, sekä lähihoitajien että sairaanhoitajien, ja puhutaan sadoista euroista.

Onko mitään järkeä antaa vanhusten hoitoa yksityisiin käsiin, edes uuden lainsäädännön jälkeen, sen saavat päättäjät päättää. Koska riittävää hoitajamäärää ei ole määrätty, eikä kattavaa valvontaa, on selvää, että yksityinen puoli ei ole täyttänyt sille asetettua laatutoivomusta. Voitontavoittelu ei yksinkertaisesti sovi hoitotyöhön. Laatua ja hyvinvointia ei sillä voi taata, ja siitähän hoitotyössä on kuitenkin ennenkaikkea kyse, tai ainakin pitäisi olla!

On hyvä että nämä asiat tulivat juuri ennen vaaleja otsikoihin, vaikka olisivat saaneet tietenkin tulla myös aikaisemmin! Mutta ehkä jotkut yksilöt ja puolueet ymmärtävät nousta nyt puolustamaan niitä kaikkein heikoimpia eli vanhuksia tai sairaita, ja vaikuttaa että peruusuomalaiset, demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ovat tästä yksimielisiä, siis kaikki jotka allekirjoittivat välikysymyksen.  -Mutta tärkeää on myös, että sairaanhoitajien ja lähihoitajien ammattiin saadaan lisää houkuttelevuutta ja mielekkyyttä, ja se saadaan vain hoitajamitoituksen ja työnkuvan muutoksella (ja siivoojillakin on oma paikkansa) ja vertailukelpoisella, riittävällä palkkauksella, joka vastaa koulutusta ja työn vastuullisuutta ja tärkeyttä. Ne hoitajat, jotka ovat jo hakeutuneet muille aloille alan massiivisten ongelmien vuoksi, saadaan ehkä takaisin. Kyllä vanhuksemme, isämme ja äitimme, ovat tämän arvoisia - samoin kuin me itse,  kun tämän iän itse saavutamme, eikä kotona asuminen enää ole mahdollista.  Tarpeellinen hoitohan meille taataan jo perustuslaissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat