hietanenkaija

Notre Damen inferno, - symbolista?

Notre Damen  suuri tulipalo oli etusivun otsikko 91maassa, ja sen merkitys ihmisille,  etenkin Euroopassa ja Ranskassa, mutta myös koko maailmassa, tuli hyvin selvästi esille. Ihmiset olivat hyvin järkyttyneitä, koska tämä historiallinen , 850 vuotta vanha linna saattaisi olla pian raunioina, ja suuri osa historiaa ja perinteitä sen myötä. Pariisissa ihmiset kokoontuivat laulamaan hymnejä kadulle ja rukoilemaan ja olemaan yhdessä ja odottamaan pelokkaina, mitä tuleman piti.

Euroopan johtajat kutsuivat Notre Damea "Euroopan kulttuurin symboliksi", ja "Kristillisyyden kehdoksi". "Paikka jossa taivas kohtaa maan".Sen merkitystä ei kukaan aliarvioinut, eivät edes ateistit, sitä kutsuttiin myös kuvauksilla "Ranskan sydän", tai "Euroopan sielu", eli todella, todella tärkeä niin, niin monelle.  Kukaan ei tällaista uskonut tapahtuvaksi koskaan, olihan Notre Dame kestänyt sekä Ranskan Vallankumouksen, niinkuin myös molemmat maailmansodat.

Kaikeksi onneksi Notre Damen ulkokuori, ikkunat ja suurin osa taideaarteista saatiin pelastettua, ja lahjoituksia sataa miljardööreiltä Euroopan Sielun täydelliseen restaurointiin, jonka pitäisi tapahtua siis 5;ssä vuodessa. Macron ilmeisesti haluaa saada tästä kunnian, vaikka kuka tahansa olisikin rakennuksen halunnut pelastaa. -Mutta ei voi olla miettimättä tämän koko tapahtuman symbolista merkitystä! Eurooppa on muuttumassa siitä mille se alunperin rakennettiin. Kulttuuri on muuttumassa globaaliksi kaikkien kulttuurien  sulatusuuniksi, jossa mikään ei ole niinkuin ennen. Arvot on täysin muuttuneet entisitä ajoista.  Notre Dame palvelee ehkä symbolina aikamme Euroopasta, jonka arvot ovat nopeasti häviämässä toisenlaisen ajattelun myötä, eivätkä kansojen syvät rivit sitä oikeasti edes halua. Siksi "oikeistopopulistit""(Oikeisto tässä tarkoittaa vain kulttuurin vaalimisen halua, siis konservatiivisuutta, suhdetta talouteen ei tällä tarkoiteta) ovat nousussa koko Euroopassa, ja minusta Notre Damen palo muistuttaa selvästi Euroopan tuhoisasta suunnasta, joka kulttuurien sekoittumisen, historian unohtamisen ja kristinuskon hylkäämisen  lisäksi myös lisää eriarvoistumista, mutta mikä kuitenkin ehkä vielä on mahdollista pysäyttää. Vaalit on ensi kuussa ja saa nähdä mitä kansa tuumii. Macronin suosiota tämä palon käsittelykään tuskin kuitenkaan lisää, hänen suosionsa laskee jatkuvasti. Hän ei ole ollut pelastamassa Ranskaa, tai Eurooppaa, tai sen kulttuuria, vaan päinvastoin. Vapaus, veljeys, tasa-arvo?Mutta ehkä Eurooppa kuitenkin pelastuu. Pelastuihan Notre Damekin vaikkakin täpärästi, Euroopan Sielu, Kristillisyyden kehto, Ranskan sydän.  Usko ja toivo elää sydämissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Symbolista on lähinnä se et media on keskittynyttä ja maailmaan (tai ainakin ns. länsimaihin) näyttää tästä syystä johtuen mahtuvan yksi iso uutinen kerrallaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Yksi Euroopan tunnetuimmista kirkoista laitettiin palamaan pääsiäisviikolla ja sammutustouhut ovat hitaahkoja. Onhan siinä monenmoista symboliikkaa, vaikkei sytyttäminen olisikaan jäänyt antikristillisten voimien tehtäväksi.

Nyky-Euroopassa ei ehkä edes saisi syrjiä antikristillisiä työntekijöitä kirkon korjausurakoissa?

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Tunsin aikanaan vanhan, uskonnottoman timpurin ja katontekijän, joka nauroi kuinka vaikea seurakunnan oli palkata hänet katon korjaukseen, mutta hän sattui olemaan seutukunnalla ainut tehtävään pystyvä, joten oli pieni pakko.

Toimituksen poiminnat